Maitolaiturin taustalla…

On rakkaus rotuun ja elämäntapaan koirien kanssa. Aloitin aktiivisen koiraharrastuksen 10 -vuotiaana ensimmäisen labradorini Betsyn kanssa. Toko, agility ja näyttelyt olivat lajeinamme. Kiinnostuin tuolloin myös sukupuista ja jalostuksesta yleisesti. Kuitenkin vuosia vieri ja niihin kuului jalostuksellisesti epäsopivia koiria niin, että ensimmäinen Maitolaiturin pentue syntyi elokuussa 2021. Päivätyönäni olen päiväkotiyrittäjä ja meillä kotona on lypsykarjatila. Viime vuosien intohimoni on ollut opiskella eläinavusteisia menetelmiä kasvatus- ja kuntoutustyössä. Tulevaisuudessa toivon koirien olevan minulle myös työpareina.

Kennelimme jalostustyö tähtää rodunomaiset taipumukset omaaviin, terverakenteisiin ja hyvä luontoisiin labradorinnoutajiin, joilla olisi edellytykset myös monipuoliseen harrastamiseen. Koiramme elävät maatalon arkea muiden eläinten, lasten ja arkiaskareiden keskellä täysivaltaisina perheenjäseninä. Kenneltoimintamme on hyvin pientä, perhearjen ehdoilla olevaa yhteistä harrastustoimintaa. Koiramme liikkuvat vapaana maalaismaisemissa, mökkeilevät järven äärellä ja pääsääntöisesti kesäaikaan kuljemme myös muutamissa koiranäyttelyissä. Riistaan koiramme tottuvat pennusta pitäen, vaikka metsästys ei kuulukaan meidän harrastuksiimme.

Kenneltoiminnasta vastaa Sanna Tikkanen ja mies Hannu on hyvänä KePona (kennelpoikana 😉) huolehtimassa koirien perushoivasta. Myös lapset Akseli, Jalmari ja Annikki osallistuvat päivittäin koirien ruokintaan sekä ulkoilutukseen. Annikki myös kouluttaa äidin kaverina, joten meillä koirat sekä meiltä lähtevät pennut ovat tottuneita lasten käsittelyyn.

labradorinnoutaja ja lapsi
labradorinnoutajan pentuja nurmikolla
labradorinnoutajat koirat leikkii
koiranpennut
labradorinnoutajien kennelin omistaja Sanna
labradorinnoutaja ja lapsi
labradorinnoutaja ja lapsi
labradorinnoutaja talvella